|
Ottaisinko
kissan eläinhoitolasta? jatkoa.. Kotikissaa säilytetään eläinhoitolassa 15 päivää. Tänä aikana vastuullinen omistaja kyllä huomaa lemmikkinsä kadonneen ja voi tulla lunastamaan sen takaisin kotiin. Ellei omistaja sitä enää kaipaa tai tule sitä noutamaan, se voidaan lain mukaan joko sijoittaa uuteen kotiin tai lopettaa ( laki puhuu myös huutokauppaamisesta ja myymisestä). Yritämme aina löytää uuden pysyvän kodin nuorille ja mukaville kissoille, mutta liian usein joudumme tekemään vaikeita ratkaisuja, kun uutta kotia ei kohtuullisessa ajassa löydy. Eläinhoitolaan jää vuosittain suuri määrä kissoja etsimään uutta kotia. Varsinkin narttukissat tulevat meille usein valmiiksi tiineinä tai niillä on jo mukanaan pennut. Harva kun kiinnittää huomiota nurkissa kulkevaan yksinäiseen kissaan ennen kuin sillä on viisi pikkuista perässä. Ja silloin kotia hakeekin jo koko pesue. Kissoja tulee myös huostaanotettuina asunnoista, jopa niin, että omistaja on muuttanut pois ja on jättänyt kissan tyhjään asuntoon. Osa näistä kissoista on niin nälkiintyneitä, ettei niitä saada enää kuntoutettua. Kissan hankkiminen perheeseen on aina iso päätös. Kissa saattaa hyvin hoidettuna elää jopa lähes 20 vuotta. Ne lapset, jotka tänään mankuvat perheeseen lemmikkiä, ovat silloin jo muuttaneet pois kotoa ja perustaneet omat perheensä. Kissan hoito vaatii yhtä paljon kuin minkä tahansa muunkin lemmikin, eikä sen hoitoa voida jättää yksin lasten vastuulle. Kissan pentuaikakin on varsin lyhyt. Kannattaa siis harkita todella tarkkaan, hankkiiko kissaa ollenkaan. Eläinhoitolasta otettua kissaa ei enää saa antaa eteenpäin. Se sijoitetaan aina viimeiseen kotiinsa, seuraava koti sille on taivaan koti. Edellinen sivu | Seuraava sivu |