|
Karkulaisia
ja huostaanotettuja Turun kaupungin eläinhoitolassa vierailee vuosittain jopa 350 koiraa. Suurin osa meille tuoduista koirista on ihan tavallisia perhekoiria, jotka syystä tai toisesta ovat karanneet ja joiden omistajat hakevat ne kotiin samana tai seuraavana päivänä. Koiria tulee meille myös omistajien jouduttua yllättäen sairaalaan (tai putkaan..). Nämäkin koirat yleensä vielä pääsevät takaisin koteihinsa. Löytöeläimiä pitää lain mukaan säilyttää 15 vuorokautta, jonka jälkeen ne voidaan joko sijoittaa uuteen kotiin tai lopettaa. Eli omistajalla on yli kaksi viikkoa aikaa "huomata" koiransa katoaminen ja lunastaa se eläinhoitolasta. Kuitenkin joka vuosi eläinhoitolaan jää kolmisenkymmentä koiraa, joita kukaan ei kaipaa. Hylkäämisen syy jää usein selvittämättä. Koira on saatettu hankkia hetken mielijohteesta tai ei vain ole ymmärretty paljonko koiran hoito todellakin sen omistajalta vaatii. Yleisimpiä hylätyiksi jääneitä ovat suurikokoiset nuoret uroskoirat. Surullisimpia tapauksia ovat kuitenkin eläinhoitolaan tuodut vanhat koirat, jotka itkevät ikäväänsä koko sen 15 vuorokautta, joka niitä pitää säilyttää ennen kuin eläinlääkärin pistos päästää ne koirien taivaaseen. Omistajatkaan eivät niiden perään kysele, ajattelevat ehkä vain koiransa menneen "metsään kuolemaan." Koiristamme osa on huostaanotettuja koiria, joita ei enää omistajilleen palauteta. Huostaanoton syy ei välttämättä ole aina se, että eläintä on pahoinpidelty. Huostaanottoon voidaan päätyä myös, jos koira on jätetty hoidotta tai sen omistajalla ei ole muuten ollut edellytyksiä tai edes halua hoitaa sitä asianmukaisesti. Usein samasta paikasta on otettu huostaan kokonainen lemmikkiarmeija koirineen, kissoineen ja jyrsijöineen. Eläimen huostaanoton päättää lopullisesti aina poliisi, eläinlääkäri tai terveystarkastaja. Tai sitten eläimen omistaja päätyy itse tarkastuksen yhteydessä luopumaan eläimestään vapaaehtoisesti välttyäkseen oikeustoimilta. Seuraava sivu |