| Eläintenpäivänä avoimet ovet Eläinhoitolassa. | |
|
Turun kaupungin
Eläinhoitola avasi taas ovensa yleisölle Kansainvälisenä Eläintenpäivänä 4.10.2008. Yleisöä kävi kolmituntisen aikana n. 700-800. Eläinhoitolan tiloja ja toimintaa esitteli puheessaan Britt-Marie Juup Turun Eläinsuojeluyhdistyksestä. Hän toivoi tämän olevan viimeinen avoimet ovet tässä ympäristössä. Odotamme hartaasti Turun Kaupungilta pikaista päätöstä tulevan Eläinten Hyvinvointikeskuksen sijoituspaikasta Olosuhteet ovat nykyisissä tiloissa alle kaikkien kriteerien. Huonoista tiloista huolimatta Heidi Leyser apujoukkoineen hoitaa työnsä 120% teholla. On hienoa huomata, kuinka paljon ihmiset välittävät eläimistä ja tästä työstä, Heidi kertoi. Muuten tätä ei jaksaisikaan tehdä. |
|
|
Tilaisuuden mehu-
ja keksitarjoilun hoitivat taas Ah-Matin Marianne ja Matti
Niemelä. Kakskerran VPK:n Kuutti-eläinpelastusauto
kävi esittelemässä autoa ja sen varusteita. Halibernit
ilahduttivat kaikkia kävijöitä. Koira-apurit
osallistuvat jälleen järjestelyihin pyyteettömästi.
Kuulutuslaitteet järjesti paikalle Pentti Kallio EkoKaarinasta. Anne Rantala Turun Eläinsuojeluyhdistyksestä hoiti tilaisuuden järjestelyt lostavasti. Kiitämme yleisöä tutustumiskäynnistä sekä lahjoituksista Eläinhotolan hyväksi. Kannatustuotteemme kävivät hyvin kaupaksi. Uusi kalenterimme, jonka hellyttävät kuvat ovat Suvi Elon taidetta, on hieno lahjaidea. Suvin kuvia on myös Rintanapeissa, jotka saivat hyvän vastaanoton. Katso kuvia tästä! Kiitos! Turun Eläinsuojeluyhdistys ry - Åbo Djurskyddsförening rf |
|